Faktaa ja fyrkkaa

Mikäs neuvoksi, että faktat muuttuvat toimenpiteiksi? Nyt tarvitaan fyrkkaa.

Varhaiskasvatuksen vaikuttavuuden kansallista ja kansainvälistä tutkimusta ja arviointia on viime vuosina saatu kiitettävästi toiminnan kehittämisen tueksi.  Otetaanko meillä tämä tieto vastaan, hyödynnetäänkö sitä varaamalla riittävät resurssit toiminnan laadun turvaamiseksi?

Hallinnonala muutos vuonna 2013 muutti suunnan varhaiskasvatuksen tunnustamisessa osana yhtenäistä kasvatus- ja koulutusjärjestelmää.  Edeltävä vuosikymmen oli sekasorron aikaa: kukaan ei kantanut vastuuta varhaiskasvatuksen kentästä.  Sosiaali- ja terveysministeriö oli näennäisesti vastuussa, opetus- ja kulttuuriministeriölle tämä alue ei kuulunut.  Keskustelu hallinnonalan siirrosta oli aloitettu 1990-luvun lopulla. Kukaan ei valvonut varhaiskasvatuksen sisällön laadun kehittämistä tai opettajatarpeen riittävyyttä, varhaiskasvatus ei myöskään ollut millään tavalla kansallisen arvioinnin kohteena – ainut, mitä mitattiin, oli kuusikkokuntien vertailu: missä kunnassa palvelut tuotetaan edullisimmin.

Vuoden 2013 jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö otti ohjat käsiin ja varhaiskasvatus alkoi nousta yhteiskunnallisessa keskustelussa esille.  Opetushallituksen vastuulle tuli varhaiskasvatuksen sisällön kehittäminen.  Historian ensimmäiset normiohjaiset Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet annettiin määräyksenä syksyllä 2016.  Perusteet ovat velvoittava asiakirja kaikille varhaiskasvatuspalvelujen järjestäjille.  Perusteista muodostui selkeä, yhtenäinen kivijalka esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmille.  Kansallinen arviointikeskus otti varhaiskasvatuksen kansallisen arvioinnin vastuulleen, kuten sillä on muukin koulutusjärjestelmä.  Päivähoitolaki muuttui varhaiskasvatuslaiksi 2015 ja 2018 sitä täsmennettiin tutkitun tiedon mukaan lähtökohtana kasvun, kehityksen ja oppimisen kokonaisuus, jossa painottuu pedagogiikka.  Vieläkin jäi kehitettävää, mutta nyt on otettu todella iso askel eteenpäin.  Tutkimustiedon mukaan tärkein laadun tae on henkilöstön koulutustaso.  Viimeisten kahdenkymmenen vuoden kehityksen jälkeen päiväkotien henkilöstöstä opettajatutkinnon suorittaneita on enää vajaa 20% ja nyt – viime hetkellä – uuden lain mukaisesti korkeasti koulutettujen opettajien määrä tulee kasvamaan varhaiskasvatuksessa vuoteen 2030 mennessä.

Arviointi- ja tutkimustietoa saadaan onneksi koko ajan enemmän. Meillä on faktaa siitä, että varhaiskasvatus on vaikuttavin koulutusjärjestelmän osa, se on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja tuottaa siihen sijoitetun rahan moninkertaisena takaisin.  Lapset, jotka ovat osallistuneet korkeatasoiseen pedagogiseen varhaiskasvatukseen tulevat suurella todennäköisyydellä jatkamaan opintojaan ja sijoittumaan työelämään.

Faktaa on myös se, että opettajia ja eritysopettajia puuttuu, lapsiryhmät ovat isoja ja erittäin vaihtelevia, varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpano ei ole sujunut normipohjaisen asiakirjan edellyttämällä tavalla, lasten koulutuksellinen tasa-arvo ei toteudu, lasten osallistuminen pedagogiseen varhaiskasvatukseen on edelleen huomattavasti muita OECD ja pohjoismaita heikompaa, lasten tarvitsemaa kehityksen ja oppimisen tukea ei ole riittävästi saatavilla ja varhaiskasvatuksen opettajien palkat ovat häpeällisen alhaiset.

Mikäs neuvoksi, että faktat muuttuvat toimenpiteiksi?  Nyt tarvitaan fyrkkaa.  Koska varhaiskasvatus on tuottava investointi, tarvitaan korkeita panostuksia tähän sijoitustoimintaan.  Riskikerroinkin on tänä päivänä varsin pieni: on pystytty osoittamaan miten paljon varhaisiin vuosiin sijoittaminen säästää myöhemmin kuntien ja yhteiskunnan kuluja.  Unohtamatta inhimillistä pääomaa lasten ja nuorten pahoinvoinnin tai hyvinvoinnin näkökulmasta. Tuottavaa sijoitustoimintaa kannattaa siis kaikkien harjoittaa.  Sijoitustoiminnan kohteen ratkaisee arvot ja asenteet.  Niin kauan, kun yhteiskunnassamme velloo vastakkainasettelu kotikasvatus vai julkinen varhaiskasvatus, asenteet eivät muutu.  Tästä on vihdoin päästävä pois!  Vanhempien merkitystä lasten elämässä ei kukaan kyseenalaista ja tätä vanhempien asemaa ei horjuta mitenkään, vaikka tunnustamme korkeatasoisen pedagogisen varhaiskasvatuksen merkityksen lasten kehitykselle ja koko elinikäiselle oppimisen polulle. Nämä eivät ole missään olosuhteissa toisiaan poissulkevia asioita.

Valtavia tunteita on herättänyt arvokeskustelu kannattaako sijoittaa kotihoidontukijärjestelmään vai varhaiskasvatusjärjestelmään.  Tähänkin kysymykseen voidaan tutkimustiedon valossa vastata. Meillä on siis paljon faktaa mutta julkinen korkeatasoinen varhaiskasvatusjärjestelmä tarvitsee nyt myös paljon fyrkkaa.  Kun asenteet ja arvot saadaan kohdilleen, fyrkan sijoittaminen varhaiskasvatukseen on yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.  Poliittinen päätöksenteko tukee yhteiskunnallista asennemuutosta ja nyt kun lainsäädäntöpohja alkaa olla kunnossa tarvitaan valtakunnallisesti ja paikallisesti viisaita päätöksiä fyrkan suhteen.  Näin suomalainen varhaiskasvatusjärjestelmä voi kenties lähivuosina saavuttaa saman vahvan statuksen kuin kansainvälisesti tunnustettu korkeatasoinen koulujärjestelmämme.

Anitta Pakanen
Puheenjohtaja, Lastentarhanopettajaliitto