Huomioita varhaiskasvatuksen aloituksesta

Yhteiskunnallinen keskustelu alle 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen aloituksesta on ollut ilahduttavan vilkasta viime aikoina. Kantaa on otettu esimerkiksi varhaiskasvatuksen vaikutuksiin ja lasten päivien pituuksiin (HS, Malmberg, 11.11.2020), lapsen varhaiskasvatukseen sopeutumisen kulttuurisiin eroihin (HS, Rajamäki, 1.10.2020) sekä pehmeän laskun käytäntöihin ja ensimmäisiin vanhemmasta eroamisen tilanteisiin (HS, Lätti, 17.8.2020). Kasvatustieteellisen tutkimuksen kentällä varhaiskasvatuksen aloituksesta on käynnissä monia kiinnostavia tutkimushankkeita (esim. Mellenius, tekeillä Rutanen ym., 2019–2023; Pursi, tekeillä).

Tutkimukset osoittavat, että varhaiskasvatuksen aloitus, pehmeän laskun käytännöt sen osana sekä erityisesti ensimmäiset vanhemmasta eroamisen tilanteet tulevat tulkituiksi hyvin eri tavoin riippuen siitä, keneltä kysytään (Bove & Cescato, 2013; Dalli, 1999; Traum & Moran, 2016; White ym., 2020). Näin näyttää olevan myös viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Asiantuntijat, vanhemmat ja alan ammattilaiset tulkitsevat, selittävät ja perustelevat tilanteita ja käytäntöjä hyvin erilaisista näkökulmista ja lähtökohdista käsin. Myös aikuisten ja lasten näkökulmat eroavat toisistaan suuresti. Aikuisten näkökulmasta on ymmärrettävästi kysyntää sellaisille tulkinnoille, joiden mukaan lapset sopeutuvat nopeasti varhaiskasvatukseen. Tällainen ajattelu säästää aikuisten aikaa, kun esimerkiksi tutustumisjaksot voidaan supistaa minimiin. Pienen lapsen elämässä varhaiskasvatuksen aloittaminen on kuitenkin valtava muutos, jota ei voi eikä pidä lähestyä aikuisten tarpeista käsin. Lasten yksilöllisistä eroista riippumatta on luotava rakenteita, jotka ottavat huomioon pienten lasten ominaislaadun ja erityiset tarpeet. Riittävän pitkän tutustumisjakson turvaamisen lisäksi, se miten lapsi kohdataan, on tärkeää.

Pienen lapsen ainutlaatuinen kokemus varhaiskasvatuksen aloituksesta on usein vaikea tavoittaa. Kun asiaa ei voida kysyä suoraan lapsilta, emme voi kovin tarkasti ja täsmällisesti ymmärtää heidän kokemuksiaan. Pieni lapsi ei voi sanallisesti kertoa itse, miltä hänestä tuntuu ja miten hän toivoo aikuisten esimerkiksi tutustumisjaksolla tai erotilanteissa toimivan. Tässä tekstissä haluan nostaa muutamia kuvin tuettuja huomioita pienten lasten varhaiskasvatuksen aloituksesta. Havaintoni pohjautuvat alle 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatusryhmissä tuotettujen videoaineistojen analyyseihin (Pursi, 2019; Pursi & Lipponen, arvioitavana; Pursi & Lipponen, tekeillä).

Huomioni kohdistuvat lasten surun tunteisiin ja siihen, miten varhaiskasvatuksen ammattilaiset niihin vastaavat. Surulla tarkoitan tässä yhteydessä arkisia surun tunteita, kuten ikävää, kaipausta, haikeutta ja eroahdistusta, jotka kuuluvat tiiviisti varhaiskasvatuksessa aloittavan lapsen tunnemaailmaan. Surun tunteiden taustalla on usein menetyksen kokemus, jostakin tärkeästä ja merkityksellisestä luopuminen tai jonkin kaipaaminen (esim. Brinkman, 2017; Holm, 1999; Pulkkinen, 2017).

Olen valinnut tarkastelukulman, jossa arjen surut ja ilot kulkevat rinnakkain. Tämä lähestymistapa rakentaa ja ylläpitää toivon horisonttia. Venlan, Armanin ja Liljan varhaiskasvatuspäiviin kuuluu sekä ilon että surun tunteita – molemmat tunnesävyt ovat arvokkaita ja vaalimisen arvoisia näiden pienten lasten elämässä.

Venla vastustaa eroa kaikin voimin, mutta tyyntyy nopeasti läheisen aikuisen syliin
Venlan erotilanteille on luonteenomaista, että eron hetkellä hän vastustaa aikuista ja tämän kohtaamisyrityksiä (esim. voimakas itkeminen, rimpuilu sylissä, tilanteesta poistuneen vanhemman perään kurkottautuminen). Varhaiskasvatuksen opettaja rakentaa lohduttavaa kohtaamista vastustelevan vuorovaikutuskumppanin kanssa.

Opettaja yrittää parhaansa mukaan mukailla Venlan kehonliikkeitä ja lähtee samalla itse liikkeelle suunnatakseen Venlan huomion eroahdistuksesta ikkunan ääreen, asioihin, joita ikkunan läpi voi yhdessä katsella. Venla tyyntyy nopeasti ja asettuu syliin, kun opettaja aloittaa lempeän keskustelun: ”Isi ei varmaan lähde töihin tuolta kautta, mutta sieltä saattaa kuule Milja tulla kohta äidin kanssa tuolta kautta ja kato tuolla on koira aamukävelyllä”. Ryhmän kaksi muuta lasta asettuvat ikkunan ääreen ja osallistuvat keskusteluun. Erotilanteesta rakentuu lopulta Venlan, opettajan ja kahden muun ryhmän lapsen välinen hyväntuulinen keskustelu ikkunan ääressä.

Arman kertoo iloista ja suruistaan eleiden ja ilmeiden välityksellä
Alle 3-vuotiaiden ryhmässä aloittaneella Armanilla ei ole yhteistä kieltä varhaiskasvatuksen henkilöstön eikä muiden lasten kanssa. Arman on kuitenkin taitava keskustelija eleiden ja ilmeiden välityksellä. Hän kertoo tunteistaan myös äänensävyillään. Äänensävyillä hän soinnuttaa myös sen ainoan sanan, ”Da”, jota hän päivän aikana tapailee. Välillä ”Da”:n nuotti on innostunut ja tutkiva keskustelunavaus puistossa, välillä lohduton ja itkuinen avunpyyntö eteisessä. Ruokapöydässä surun voi havaita selvästi Armanin kasvoilta ja sormi osoittaa kaipaavasti sinne, minne äiti aamulla lähti.

Varhaiskasvatuksen hoitaja on lähellä ja läsnä. Hellä suudelma otsalle ja halaus tuovat lohtua Armanin suruun ja kaipaukseen. Jälleennäkeminen iltapäivällä on sekä Armanille että äidille suuri ilon hetki, jota vaalitaan halausrituaalein.

Seuraavana aamuna on taas surun, ikävän ja ison itkun vuoro.
Liljalla on ikävä äitiä vielä kuukausien jälkeen – ikävän ilmaukset taipuvat jaetuiksi kertomuksiksi äidistä.

Varhaiskasvatuspäivien aikana Liljan sormi hakeutuu usein suuhun ja katse lasittuu kaukaisuuteen. Näissä hetkissä Lilja ikävöi äitiä. Liljalle tyypillisiä ikävöinnistä kertovia keskustelunavauksia ovat muun muassa: ”Missä minun äiti on?”, ”Äiti tulee?” ja ”Haluan äitin syliin.”. Silloin, kun äidin syli ei ole saatavilla, varhaiskasvatuksen opettajan syleily vastaa kaipaukseen.

Opettaja sanoittaa ikävää ja rakentaa mielikuvaa iltapäivän iloisesta jälleen näkemisestä: ”Pidetään kaikki ne ikävät mielessä ja sit ku äiti iltapäivällä tulee, niin juokset äidin syliin ja sanot, oi äiti tulee, äiti tulee, eiks niin?”. Liljan ikävässä on myös ilon sävyjä. ”Missä minun äiti on?” -kysymykset taipuvat siirtymätilanteissa opettajan kanssa jaetuiksi kertomuksiksi äidistä. Opettaja vastaa Liljan kysymykseen kertomalla siitä, mitä äiti mahdollisesti juuri sillä hetkellä on tekemässä: ”Sinun äiti ajaa sitä bussia ja se vie kaikki ne matkustajat oikeille pysäkeille. Toiset on menossa töihin ja toiset on menossa kauppaan ja toiset on menossa kouluun ja äiti ajaa kaikki oikeisiin paikkoihin ja sitten tiedätkö ku me ollaan nukuttu ja syöty välipaloja ni sitte se äitin bussi kaartaa tännepäin ja sit äiti tulee iloisena sinua hakemaan”. Liljaa kertomus äidistä hymyilyttää.

Tutkimusten perusteella tiedämme, että varhaiskasvatuksen aloituksessa keskeistä on selkeä kommunikointi rutiineista, käytännöistä, toiveista ja mieltymyksistä henkilökunnan ja lasten huoltajien välillä (White ym., 2020; Xu, 2006). Myös tunteista on tärkeä kommunikoida. Voimme varhaiskasvatusyhteisössä vaikuttaa siihen, millaisiksi arjen ilot ja surut lasten kokemuksissa jäsentyvät. Venlan, Armanin ja Liljan kokemuksiin varhaiskasvatuksen aloituksesta vaikuttaa merkittävästi varhaiskasvatuksen henkilöstön taito kohdata lapset tunteistaan kommunikoivina keskustelijoina. Henkilöstä sitoutuu tunnepitoisiin protokeskusteluihin lasten kanssa. Protokeskusteluilla tarkoitan esikielellisiä keskusteluja, joissa eleiden, ilmeiden, katseiden, kehonliikkeiden, ääntelyiden, äänensävyjen ja lyhyiden sanojen (hm, voih, oih, heh, oho) avulla tuotetaan ja ylläpidetään vastavuoroista ja vahvasti tunnepitoista yhteyttä ja yhteisymmärrystä osallistujien välillä. Protokeskustelut ovat pienille lapsille ja heidän kanssaan keskusteleville aikuisille luontaisia, sellaisenaan täydellisiä ja tärkeitä tapoja kommunikoida tunteista ja muista tärkeistä asioista.

Surun tunteita ei ole syytä lakaista maton alle, toisaalta niissä ei ole syytä toivottomasti velloakaan. Oleellista on kysyä niin varhaiskasvatuksen ammattilaisena kuin vanhempana, onko lapsen kokemus huomiomme keskiössä? Ohjaavatko lapsen tarpeet toimintaamme, päätöksiämme ja arjen neuvottelujamme? Haluan toivottaa turvallisia, iloisia ja surullisiakin hetkiä kaikille pienille lapsille, jotka aloittavat varhaiskasvatuksessa tammikuussa 2021. Surututkija Mari Pulkkisen (2017) sanoja lainaten ”Surun sylissä” syntyy merkityksellisiä kokemuksia ja kohtaamisia niin varhaiskasvatuksessa aloittavien lasten kuin heitä ympäröivien aikuisten elämässä.

Annukka Pursi

varhaiskasvatuksen opettaja, KT, tutkija, Helsingin yliopisto

Piirroskuvat: Annukka Pursi. Piirroskuvissa esiintyvät henkilöt ovat antaneet suostumuksensa kuvien julkaisuun osana blogi-tekstiä.

Kuva: Nina Kaverinen

Lähteet
Bove, C. & Cescato, S. 2013. Cultures of education and rituals of transition from home to the infant toddler center. Observing interactions and professional development. Journal of Theories and Research in Education, 8(2), 27–44. https://rpd.unibo.it/article/view/4035

Dalli, C. 1999. Starting Child Care: What Young Children Learn about Relating to Adults in the First Weeks of Starting Child Care. Early Childhood Research and Practice 17(1). https://ecrp.illinois.edu/v2n2/dalli.html

Holm, O. (1999). Analyses of longing: Origins, levels, and dimensions. The Journal of Psychology, 133(6), 621–630.

Lätti, J. (17.8.2020). Nähdään illalla. Helsingin Sanomat. Luettu (17.8.2020) https://www.hs.fi/perhe/art-2000006602291.html

Mellenius, N. (tekeillä). Mentalization as a protective factor for the development of the child at the transition phase from home to daycare. https://www.utu.fi/en/people/nina-mellenius

Pulkkinen, M. (2017). Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksistä. Helsinki: Kustantamo S&S.

Pursi, A. (2019). Yhteisen ymmärryksen rakentuminen aikuisten ja lasten välisessä leikissä: Aikuisen roolit ja pedagogiset käytänteet varhaiskasvatuksen taaperoryhmässä. Kasvatustieteellisiä tutkimuksia, 53. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/304741

Pursi, A. (tekeillä). Kenellä on oikeus surra? Lasten suru ja suremisen kulttuuriset käytännöt varhaiskasvatuksessa. https://emilaaltonen.fi/nuoren-tutkijan-apurahansaajat-esittaytyvat/

Pursi, A. & Lipponen, L. (arvioitavana). Erotilanteet varhaiskasvatuksen aloituksessa – Miten aikuinen kohtaa itkevän lapsen erotilanteessa? Tieteellinen artikkeli.

Pursi, A. & Lipponen, L. (tekeillä). Arjen ilot ja surut – Varhaiskasvatus alle 3-vuotiaiden lasten näkökulmasta. Tutkimukseen pohjautuva kirja varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja alan opiskelijoille.

Rajamäki, T. (1.10.2020). Lasten sopeuttaminen päiväkotiin vie Saksan kotiäitikulttuurissa jopa kuukausia – Miten suomalaislapset sopeutuvat parissa viikossa? Helsingin Sanomat. Luettu (1.10.2020) https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006654051.html

Rutanen, N., Raittila, R., Vuorisalo, M., Harju, K., Lucas Revilla, Y., Can, J., Sviili, E., Karagiannidou, E. (2019–2023), Jyväskylän yliopisto: https://www.jyu.fi/edupsy/en/research/project/trace-in-ecec

Traum, L. C. & Moran, M. J. 2016. Parents’ and teachers’ reflections on the process of daily transitions in an infant and toddler laboratory school. Journal of Early Childhood Teacher Education, 37(4), 331–350.

White, E. J., Rutanen, N., Marwick, H., Amorim, K. S., Karagiannidou, E. & Herold, L. K. M. 2020. Expectations and emotions concerning infant transitions to ECEC: international dialogues with parents and teachers. European Early Childhood Education Research Journal, 28(3), 363–374.

Xu, Y. 2006. Toddlers’ emotional reactions to separation from their primary caregivers: Successful home–school transition. Early Child Development and Care, 176(6), 661–674.