Saako eskarissa leikkiä?

Törmäsin Helsingin Sanomissa (12.8.21) kirjoitukseen, jossa äiti kertoi lapsensa haluttomuudesta mennä päiväkotiin eskarin alkaessa. Äiti arveli, ettei eskarissa enää saisi leikkiä ja oletti tämän lapsensa haluttomuuden syyksi mennä eskariin. Jäin miettimään, mistä voi olla peräisin käsitys, että eskari tarkoittaisi pulpettisulkeisia ja kynäotteen pakko-opettelua? Esiopetus on varhaiskasvatusta ja Suomessa varhaiskasvatuksen pedagogiikka perustuu lapsen aktiivisuuden, leikin, tutkimisen ja yhteistoiminnan periaatteille. Nämä periaatteet ohjaavat myös yliopistoissa varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta.

Äiti viittasi tutkimuksiin, joiden mukaan suomalaislapset lopettavat leikkimisen hieman muita Pohjoismaita varhemmin. Tästä ei kuitenkaan voida syyttää päiväkoteja, leikki kuuluu esiopetukseen siinä missä nuoremmillekin. Leikki ja ohjattu toiminta eivät myöskään sulje pois toisiaan vaan rikastuttavat toisiaan, mahtuvat samaan päivään. Iso osa päiväkotien päivästä on omistettu lasten omaehtoiselle leikille.

Erityisesti alle 3-vuotiaat tarvitsevat aikuisen tukea, jotta leikkitaidot kehittyvät. Isommilla on omat leikkimaailmansa, mutta välillä leikitään aikuisen johdolla vaikkapa liikuntaleikkejä. Myös majan rakentaminen sisälle tai ulos aikuisen ollessa mukana, on leikkiä. Kun maja on saatu yhdessä pystyyn, lapset voivat leikkiä siellä keskenään – tai kutsua aikuisen kylään. Leikki ei ole pelkkä opetusmenetelmä, mutta esimerkiksi empatiataitojen opetteluun ohjatut draamaleikit ovat verraton väline. Otetaan rooleja tai nuket esittävät osia – pohditaan, miltä pupusta tuntui, kun karhu tuli muristen vastaan. Samalla opitaan ongelmanratkaisutaitoja, kun lapset pohtivat vaikkapa, oliko karhulla oikeasti paha tarkoitus vai oliko se vain niin kömpelö. Sadut, tarinat, keskustelut ovat olennaisia myös kielen kehityksen tukemisessa.

Taitava ja ryhmänsä hyvin tunteva varhaiskasvatuksen opettaja tiimeineen pystyy draamaleikkien avulla luomaan ryhmään hyvän yhteishengen, ehkäisemään kiusaamista ja kiusatuksi tulemista. Erityisesti syksyn alussa on tärkeää panostaa ryhmäytymiseen, luoda me-henkeä ja turvallisuutta. Lapsia ei todellakaan saa heittää ryhmään oppimaan sosiaalisia taitoja keskenään – vaikka tällaiseenkin oletukseen joskus törmää. Näin toimien ehkä vahvimmat pärjäävät, mutta olisihan se useimmille aika julma ympäristö. Niinpä opettajan ja muun henkilöstön tulee aktiivisesti havainnoida ja tukea leikkitilanteiden ja -taitojen kehittymistä – antaa aikaa, leikkirauhaa, materiaaleja ja tarvittaessa leikkiä mukana.

Päiväkotien välillä on yhä laatueroja, vaikka lakiuudistuksen, ohjauksen ja arvioinnin avulla laatueroista pyritään eroon. Harmillista, jos huolestuneen äidin lapsen on osunut päiväkotiin, jossa leikki ei kukoista, mutta leikin perään kannattaa kysellä.

Myös tavoitteellisuus ymmärretään usein väärin. Eiköhän jokainen vanhempi toivo, että lapsi saa ryhmässä kavereita, että hänestä tulee toisia hyvin kohteleva ja rohkea ihminen? Nämä ovat tavoitteita. Jokaisella lapsella on myös haasteita – pinna voi palaa tai on arkuutta ryhmässä. Lapsella voi myös olla omia toiveita, mitä haluaisi oppia tai kokea. Näistä asioista on tarkoitus jutella opettajan kanssa ns. vasukeskusteluissa tai esiopetuksen alussa. Tällöin sovitaan, millaisilla keinoilla lasta tuetaan ja miten ryhmän toiminnassa voidaan huomioida erilaisia lapsia. Tavoitteet asetetaankin toiminnalle, ei lapselle. Eikä kynäotteen opetteluakaan pidä vähätellä – sitä tarvitaan muuhunkin kuin kynän pitelyyn. Ja pitää toki päästä käsittelemään myös vasaraa, haravaa, pensseliä – ei vain älylaitteita. Luovuuden kehitykselle on hyväksi, kun elämän alkutaipaleella saa päivittäin kokeilla monenlaista – ja leikkiä sydämen kyllyydestä.

Työssäni varhaiskasvatustutkijana ja opettajankouluttajana – ja muiden maiden varhaiskasvatukseen tutustuessani – mieleen tulee usein, että suomalaisvanhemmat tyytyvät kovin vähään. Leikki ja halaukset ovat minimi – niitä pitää olla joka päivä – lisäksi lapsella on lakisääteinen oikeus paljoon muuhunkin. Iloista, toiminnallista ja turvallista päiväkotisyksyä!

Eeva-Leena Onnismaa

FT, varhaiskasvatuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto