Kohti kansallista varhaiskasvatuspolitiikkaa

Varhaiskasvatus on monien haasteiden edessä. Ehkä tarvitsemme Suomeen ­kansallisen varhaiskasvatuspolitiikan linjaamaan alan kehittämistä, pohtii opetusministeri Anders Adlercreutz.

RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz siirtyi heinäkuussa 2024 opetusministeriksi, kun tehtävää siihen saakka hallituksessa hoitanut Anna-Maija Henriksson siirtyi Europarlamenttiin. Työntäyteinen tehtävä on ollut mieleinen ja haasteellinen.

Omalla verkkosivullaan (andersadlercreutz.fi/blog) opetusministeri toivoo, että opetusalalla työskentelevät sekä lapset ja nuoret ottaisivat häneen yhteyttä ja jakaisivat omia ideoitaan.

Varhaiskasvatuksen ongelmat ovat juuri nyt isot ja moninaiset. Valtion talous on huono ja niinpä kunnillakin on kovat säästökuurit edessään. Yhteiskunnan haasteet heijastuvat lapsiperheisiin ja sitä kautta päiväkotien arkeen. Helppoja ratkaisuja ei lukuisiin kysymyksiin opetusministerilläkään ole.

– Tämä on kompleksinen kokonaisuus. Se ei ratkea yhden toimen korjaamisella, esimerkiksi vain koulutuksen aloituspaikkoja lisäämällä. Tilanne edellyttää useita erilaisia ja eri tahojen kehittämiskeinoja.

Varhaiskasvatuksesta mallia muille

Adlercreutz luottaa siihen, että hyvin koulutettu, kelpoinen ja riittävä opettajakunta pystyy vastaamaan erilaisten lasten tarpeisiin riittävällä tavalla. Jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, ollaan ongelmien keskellä. Jos lapsiryhmissä ole lapsen kehitystä ja oppimista tuntevia opettajia ja erityisopettajia, lapsen tuen tarpeita ei ehkä tunnisteta riittävän ajoissa tai osata vastata niihin pedagogisesti oikealla tavalla.

Tällöin lasten tuen tarpeet voivat kasvaa, vaikeutua ja pitkittyä. Kun huolehditaan siitä, että varhaiskasvatuksen opettajia on tarpeeksi, voidaan turvata lasten oppiminen, kehitys ja hyvinvointi sekä heidän tulevaisuutensa myös myöhemmälle opinpolulle, arvelee ministeri.

Varhaiskasvatuksesta tuli lapsen koulutuspolun ensimmäinen osa vähän yli kymmenen vuotta sitten, kun se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta opetusministeriöön. Reilun kymmenen vuoden aikana varhaiskasvatus on kehittynyt valtavasti koulutuspoliittisessa kontekstissa.

– Monissa asioissa varhaiskasvatus on kansallisen koulutuskentän osana edistynyt niin huimasti, että muut koulutuksen toimialat voivat ottaa siitä mallia, Adlercreuzt sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee varhaiskasvatuksen tiedontuotannon Vardan ja kansallisen digitaalinen laadunarvioinnin järjestelmän Valssin.

”­Varhaiskasvatuksen pitäisi ­saavuttaa ­entistä ­vakiintuneempi asema ­koulutusjärjestelmän osana.”

Edistysaskelista huolimatta varhaiskasvatuksella ja suomalaisella yhteiskunnalla on vielä tehtävää. Varhaiskasvatuksen pitäisi saavuttaa entistä vakiintuneempi asema koulutusjärjestelmän osana, tärkeänä lapsen oppimisen alkupäänä ja myöhemmän oppimisen perustana. Tämä edellyttää ministerin mukaan varhaiskasvatuksen merkityksen ymmärtämistä toiminnan kaikilla tasoilla.

– Ehkä me tarvitsisimme Suomessa kansallisen varhaiskasvatuspolitiikan linjaamaan pidemmän aikavälin kehittämistä?

Helppo valinta

Kolmannen kauden kansanedustaja Adlercreuzt tuli politiikkaan hieman poikkeuksellista tietä. Arkkitehti ja arkkitehtitoimiston omistaja on viiden lapsen isä. Hän kiinnostui politiikasta toimittuaan Kirkkonummella vuosia lastensa koulun vanhempaintoimikunnassa.

Aatelinen ministeri arvostaa taidetta, joka on olennainen osa myös hänen perheensä ja ystäväpiirinsä elämää. Hän soittaa pianoa ja selloa, ja hän puhuu monia kieliä sujuvasti. Viime eduskuntavaaleissa hänen vaalimainoksissaan oli iskulauseena ”helppo valinta, vaikea nimi”.

Omassa blogissaan hän kirjoittaa: Opetusministerinä tehtäväni on kysyä: Miten varmistamme, että lapsistamme ja nuoristamme kasvaa itsetunnoltaan terveitä kokeilijoita? Miten rohkaisemme heitä hyödyntämään aktiivisesti omia vahvuuksiaan ja kokemaan onnistumisia, jotka ruokkivat kokeilunhalua? Miten kasvatamme heistä sosiaalisesti kyvykkäitä niin, että he saavat muut ratkaisemaan vaikeitakin yhtälöitä kanssaan? Miten kannustamme heitä säilyttämään leikkimielisyytensä niin, ettei kyynistyminen pääse kiilaamaan luovan mielen ja kokeilunhalun väliin?

Hyviä kysymyksiä, joihin hän toivoo löytävänsä vastauksia yhteistyöllä.

Siedä myös hitautta

Andlercreuz toivoo, että maailma tukisi nykyistä paremmin ihmisen kykyä kestää hitautta ja toimia pitkäjänteisesti. Hitaus ei tarkoita tehottomuutta. Kun olemme nopeita ja jatkuvan tieto- ja viestitulvan kohteina, kykymme omaksua tietoja ja taitoja heikkenee. Tässä ajassa kaikki tarvitsevat luovuutta.

Kirjaan tarttuminen on kaikenikäisille nopeisiin bittivirtoihin tottuneille hankalaa. Siksi olisi tärkeää, että lukemiselle löydettäisiin aikaa ja rauhaa.

Päiväkoti onkin avainasemassa, kun lapsia kannustetaan kirjan pariin.

Maailma tukee tällä hetkellä heikosti sitä, että ihminen vain istuu ja lukee. Opetusministeri kiittelee omia vanhempiaan, jotka kannustivat moneen.

– Minulle luettiin lapsena kotona paljon. Vanhemmat huolehtivat siitä, että kirjoja oli tarjolla. He lukivat myös itse. Kun äiti ja isä istuivat teekupit edessään ja lukivat, tiesin, että kaikki on hyvin.

Hän luki lapsena ja nuorena paljon. Nykyisin romaanit ovat jääneet vähälle; työhön liittyvää tietotekstiä on pakko lukea eikä aika riitä kaikkeen. Omille lapsilleen opetusministeri kertoo lukeneensa säännöllisesti, mutta ei niin mallikkaasti kuin omat vanhemmat.

Viisi lasta samassa päiväkodissa 

Varhaiskasvatus oli pitkään opetusministerin omaa arkea.

Kaikki perheen viisi lasta kävivät samaa päiväkotia Kirkkonummella, samojen varhaiskasvatuksen ammattilaisten silmien alla.

– Olen äärimmäisen kiitollinen siitä hoivasta ja opetuksesta, jota he ovat saaneet.

Teksti Terhi Friman Kuva Valtioneuvosto