Kutsumusta, ­rakkautta ja ­ammatillisuutta

Opettajan työtä on Uno ­Cygnaeuksen ajoista lähtien pidetty kutsumus­ammattina, jota tehdään rakkaudesta lapsiin. Tutkijatohtori Kaisu Peltoperän mukaan se on edelleen hyvä pohja, josta versoo vahva ammatillisuus – mahdollisesti myös työn lumo.

Opettajan työ vaatii omistautumista ja intohimoa, ja siinä on vahvoja eettisiä periaatteita. Opettaja on lapselle merkittävä kasvun, kehityksen ja oppimisen tuki sekä esimerkki. Opettajalla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Toivon mukaan meillä kaikilla on taustallamme kutsumus, jonka vuoksi teemme tätä työtä.

Välittäminen on ammatillisuutta

Kaisu Peltoperä on tutkinut, miten työntekijät ja vanhemmat puhuvat varhaiskasvatuksesta. Hänestä onkin tärkeää pohtia, miten puhuu työssään ja työstään kollegoille, työkavereille, lapsille ja vanhemmille.

– Kun meillä on haasteita, saatamme passivoitua, ärtyä ja lisätä negatiivista puhetta. Se vaikuttaa hyvinvointiin ja jopa alanvaihtoaikeisiin. Se on kehä.

On toinenkin vaihtoehto, toinen kehä:

– Voimme myös aktivoitua ja miettiä, mitä voimme tehdä. Ainoa, joka voi muuttaa omaa toimintaansa, on ihminen itse. Asioihin, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata käyttää aikaa ja ener­giaa.

– Itsestä huolehtimisen taidot ovat tärkeitä opettajan työssä. Jos tulee ärsytys, kannattaa pysähtyä hengittelemään hetkeksi ja havainnoida, mitä tapahtuu, vinkkaa Peltoperä.

Sanat ovat tärkeitä. Englanniksi varhaiskasvatus on ”early childhood education and care”, varhaislapsuuden kasvatus ja hoiva. Peltoperän mukaan myös hoivan käsite on tärkeä varhaiskasvatuksessa.

– ’Care’ tarkoittaa hoivan lisäksi välittämistä, ja se on itse asiassa kiva sana.

”Tunnepohjainen välittäminen” -termi löytyy myös varhaiskasvatussuunnitelmasta. Välittämistä ja kutsumusta saa ja pitää meidän työssämme olla, vaikka emme uhraa koko elämäämme sille.

Vastavuoroista välittämistä

Peltoperän mukaan varhaiskasvatustyötä hyvin kuvaava termi on ”vastavuoroinen välittäminen”.

– Itsekin aiemmin päiväkodissa työssä olleena jäin kaipaamaan sitä, miten paljon rakkautta ja halauksia siellä saa lapsilta. Uskon, että se on monille tärkeä asia tässä työssä.

Kutsumustyön käsitettä yleisöstä kommentoiva opettaja kokee, että lapset ovat kutsuneet hänet työhönsä. Peltoperän mielestä onkin välillä hyvä palauttaa mieliin, miksi tekee tätä työtä. Monille se syy on lapset.

Peltoperä muistuttaa, että opettajan työ on vaativa asiantuntijatehtävä ja yhteiskunnan hyvinvoinnille olennainen palvelu.

– Ammattietiikka kuuluu työn luonteeseen samoin kuin lääkärillä tai papilla. Välittäminen, hoiva ja ammatillisuus eivät sulje toisaan pois, vaan molempia tarvitaan. Työtä ohjaavat yhteiset arvot ja periaatteet, jotka on kirjattu muun muassa varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Me-puhe tärkeää

Peltoperä on tutkinut myös ­varhaiskasvatuksen työntekijöiden ammatillista toimijuutta eli mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä sekä kehittää omaa työtään yhdessä toisten kanssa ­moniammatillisissa tiimeissä.

–  Tiedetään, että ensimmäisinä työvuosina alalta poistuminen on suurinta. Siksi meidän täytyy erityisesti pitää huolta opiskelijoista ja vastavalmistuneista opettajista.

Tutkiessaan täydennyskoulutuksessa olevien varhaiskasvatusammattilaisten puhetta Peltoperä kiinnitti huomiota, miten puhe voi luoda yhtenäisyyttä tai erillisyyttä. Se kertoo, kokevatko ammattilaiset olevansa samassa veneessä.

– Yhtenäisyyttä luova me-puhe ei sulje ketään ulkopuolelle. Siinä toista yritetään ymmärtää ja rakentaa luottamusta. Puhutaan avoimesti heidän kanssaan, joita asia koskee. Hyväksytään oma keskeneräisyys. Asetetaan lapsen etu yhteiseksi tavoitteeksi ja puhutaan lapsista kauniisti.

– Myönteistä oli tutkimusaineistostani esiin nouseva toivo: kuinka työntekijät kertoivat me-hengen avulla tekevänsä niin hyvää varhaiskasvatusta kuin mahdollista.

Pedagogisella johtamisella on iso rooli opettajan työssä, sillä opettaja on tiiminsä johtaja.

– On toki haastavaa, kun tiimissä on ihmisiä eri koulutustaustoista, eri sukupolvia ja erilaisia persoonia. Onneksi meillä on kuitenkin varsin hyvin koulutettua henkilöstöä varhaiskasvatuksessa.

Peltoperä puhuu välittämisen ja hoivan merkityksestä myös johtamistyössä ja ammattilaisten välillä.

– Nykyisin korostuu johtajuuden kollektiivinen luonne sekä keskinäisen luottamuksen ja kunnioittavien suhteiden merkitys. Se vaatii tunneperäistä läsnäoloa ja reagointia työkavereiden tarpeisiin – ei vain koulutuksellisiin, vaan myös hyvinvointiin liittyviin.

Ammattilaisten välinen hoiva on kaksisuuntaista:

– Se on molemminpuolista hyväntahtoisuutta ja välittämistä. Minä annan ja saan hoivaa, kun olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa työssäni.

Toimintatapojen muuttaminen lisää työhyvinvointia

Johtajan asemaan kuuluu kehittäminen, mutta mahdollisuus kehittää työtään pitäisi antaa kaikille.

Konflikti työyhteisössä johtuu usein toimimattomista työtavoista. Peltoperä lähtisi muuttamaan toimintatapoja pohtimalla niitä yhdessä. Sitten pyritään muuttamaan rutiineja ja ajattelumalleja. Tavoitteena on toimivat työkäytännöt, työhyvinvointi ja työn pitovoima.

Peltoperän mukaan ammatillisuutta ja ammattiin sitoutumista tukevat muun muassa mentorointi, yhteisöllisyys ja kuuluvuuden tunteen vahvistaminen sekä merkittävät ihmissuhteet ja ideoiden jako. Hän kannustaakin jokaista pohtimaan, mitä itse tuo yhteiseen pöytään.

– Mitä tapahtuukaan jos kaikki tuovat innostusta, motivaatiota ja hyvää tunnelmaa yhteiseen tilaan?

Teksti pohjautuu Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Kaisu Peltoperän ­luentoon Varhaiskasvatuksen opettajapäivillä 21.9.2024 aiheesta ”Kutsumustyöstä vahvaan ammatillisuuteen – mistä löytyy varhaiskasvatuksen lumo?”

Teksti Tuija Siljamäki Kuva Nina Kaverinen