Lähiluonnossa lataudumme

Pelkästään luontokuvien katseleminen saa stressitasomme laskemaan. Entä kun pääsemme kokemaan luontoa aistein: tuoksuja, pisaraa poskella, sateen ropinaa ja tuulen tuiverrusta? maalailee Mari Parikka-Nihti, kestävyys- ja luontokasvatukseen perehtynyt varhaiskasvatuksen opettaja sekä Suomen Ladun erityisasiantuntija

Mari Parikka-Nihtin mukaan hyvinvoinnin latautuminen alkaa luonnossa kuin itsestään, sillä aivojen koti on luonnossa.

– Aivot antavat meille käskyn rentoutua luonnossa.

Ei siis ihme, että voimme paremmin viherympäristössä liikkuessamme. Lähiluonto hoitaa niin mieltä kuin kehoakin.

Oppimisympäristönä ylivoimainen

Parikka-Nihti kysyi yleisöltä Varhaiskasvatuksen opettajapäivien luennollaan, millainen on heidän mielestään hyvä oppimisympäristö. Eniten vastattiin: monipuolinen, innostava, virikkeellinen, houkutteleva mutta myös turvallinen. Aika moni vastasi myös: rauhoittava, inspiroiva ja metsä.

– Lähiluonto on kaikkea tätä! Oppimisympäristön tulisi tarjota tarjota lapselle mahdollisuus tutkivaan leikkiin, liikkumiseen, vuorovaikutuksen harjoitteluun, luovaan osallistumiseen ja itsenäiseen toimintaan.

Kaikkien taitojemme ja vahvuuksiemme pohjana on hyvinvointi, jotta jaksamme ja säilytämme voimavaramme.

– Kun lapset ovat rentoutuneita, he keskittyvät paremmin. Myös lapsen utelias ihmettely nousee kuin itsestöön luontoympäristössä. Myönteiset tunteet edistävät oppimista. Luonnossa sosiaalisten tilanteiden harjoitteleminen on helpompaa. Empatiataitoja on helppo vahvistaa: lapset tuntevat usein luonnostaan myötätuntoa muita lajeja kuten pieniä ötököitä, kohtaan.

Luontoymäristön terveysvaikutuksista kertyy jatkuvasti tutkimustietoa: se laskee verenpainetta, rauhoittaa, parantaa unta ja houkuttaa liikkumaan.

– Tutkimusten mukaan liikumme aivan liian vähän. Tarvitsemme liikkumisen iloa. Kannustetaan lasta kokeilemaan ja vähän ehkä myös ylittämään itsensä. Onnistumisen kautta minäpystyvyys ja itsetunto vahvistuvat.

Parikka-Nihti toivookin, että päiväkotien pihat suunniteltaisiin aina lapsen näkökulmaa ajatellen.

– Tiedetään, että esimerkiksi kuntta ehkäisee pitkäaikaissairauksia ja vahvista immuunipuolustusta, ja että liikkumiseen voidaan houkuttaa pihaa muokkaamalla.

Luontoyhteys kukoistamaan

Luontosuhteen sijaan Parikka-Nihti puhuu mieluummin luontoyhteydestä.

– Yhteys luontoon on yksi perustarpeistamme. Ihminen, joka on lähellä luontoa, haluaa elää tasapainossa luonnon kanssa, huolehtia siitä ja sen hyvinvoinnista.

Tavoitteena on saada yhteys lähiluontoon niin usein kuin mahdollista, jotta luontoyhteytemme pääsisi kukoistamaan. Siinä varhaislapsuus on erityisen tärkeää aikaa.

– Pieni lapsi kokee olevansa osa luontoa. Hän lumoutuu asioista, joita me aikuiset pidämme itsestäänselvyytenä.

Lapsen luontoyhteyttä voi vahvistaa menemällä lasten kanssa lähiluontoon säännöllisesti ja havainnoimalla sen kauneutta.

– Annetaan lapsille aikaa pysähtyä havainnoimaan ja sanoittamaan löytämiään asioita. Kommentoimalla löytöjä myötätuntoisesti vahvistetaan empatitaitoja. Hyväksyvä levollinen oleskelu luonnossa tukee niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointia.

Yhdessä tekeminen vahvistaa myös oppimista tehokkaammin kuin tiedon ”kaataminen”.

Tulevaisuustaitojen aika on nyt

Mitä ovat taidot ja osaaminen, joita lapset tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa?

– Emme tiedä, mikä meitä odottaa. Tulemme tarvitsemaan yhä enemmän taitoa innovoida. Leikki, luovuus ja mielikuvitus ovat innovaatioiden pohjalla. Lähiluonnossa leikitään ilman valmiita leluja. Mikä kasvattaisikaan luovuutta enemmän?, huomauttaa Parikka-Nihti.

Tulevaisuudessa tarvitaan myös myönteistä asennetta uuden oppimiseen, oppimaan oppimisen taitoja sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

– Planetaarinen hyvinvointi on päivän sana. Se tarkoittaa meidän kaikkien lajien hyvinvointia. Se ei synny itsestään, sillä on niin monia kilpailevia näkökulmia ja arvomaailmoja.

Vastuullisuuden lisäksi korostuvat itsestä huolehtimisen taidot. Parikka-Nihti kehottaa opettajia pohtimaan seuraavia kysymyksiä: Mikä nykyisessä elämänvaiheessani on parasta? Mikä saa voimaan hyvin? Millaisilla arkisilla toimilla pidän huolta omasta hyvinvoinnistani? Miten luonto on ollut läsnä elämäni vaiheissa, miten se on läsnä nyt? Mihin kiinnittäisin huomiota enemmän säilyttääkseni voimavarani.

– Näiden kysymysten pohtiminen on hyvinvointiteko itseä kohtaan.

Luontokasvatuksen tavoitteet

Luontokasvatuksella on kolme tärkeää tavoitetta: ekososiaalinen sivistys, planetaarinen hyvinvointi ja systeeminen ajattelu.

Varhaiskasvatus luo pohjan ekososiaaliselle sivistykselle. Sitä on vaikkapa myötätunto ja kunnioitus niin kulttuurista moninaisuutta kuin luonnonkin moninaisuutta kohtaan sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ajatus.

–  Olemme kaikki osa luontoa, emme irrallisia. Me aikuiset tarjoamme tiedot, taidot ja mallin arvoille ja asenteille. On tärkeää tiedostaa ihmisen vastuu ja se, että elämme symbioosissa, olemme riippuvaisia toinen toisemme hyvinvoinnista.

Systeemisessä ajattelussa tärkeämpää on erilaisten suhteiden monitieteinen ja näkökulmainen tarkastelu kuin yksittäiset ilmiöt.

– Luonto on itsessään systeeminen, kun tarkkailee vaikkapa luonnon kiertokulkua.

Parikka-Nihti kannustaa edistämään yhteisön toimintakulttuuria sitoutumalla yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin.

– Kokeilukulttuurin kautta voi kehittyä ammatillisesti ja myös oppia epäonnistumisista. Sitoudutaan vastuullisuuden pedagogiikkaan ja osallisuuden edistämiseen. Kyse ei ole uusista asioista, vaan siitä, että tiedostamme vastuumme vahvemmin.

Työkaluina toimivat vanhat tutut dokumentointi, havainnointi ja reflektointi:

– Kun olitte lähiluonnossa lasten kanssa, miten se vastasi tulevaisuuden haasteisiin? Punnitse käyttämääsi kieltä: miten kerrot luonnossa olemisesta, miten avaat sitä kollegalle tai lapsen vanhemmalle.

Teksti pohjautuu Mari Parikka-Nihtin luentoon Varhaiskasvatuksen opettaja-­päivillä 21.9. 2024 aiheesta: ”­tulevaisuus-taitoja, hyvinvointia ja oppimista – lähiluonto pedagogisena valintana.”

Teksti Tuija Siljamäki Kuvat Nina Kaverinen