Lapsen vahvuudet vasuun

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma korostaa pedagogiikkaa ja lapsen vahvuuksia. Lasten vasuissa muutos ongelmakeskeisyydestä ratkaisukeskeisyyteen on kuitenkin näkynyt hitaasti. – Lapsen haasteiden ja tuen tarpeiden pitää olla hyvin tiedossa, mutta niitä tulee kirjata vasuun harkiten. Painopisteen pitäisi olla pedagogisen toiminnan yksityiskohtaisessa arvioinnissa, mutta se voi puuttua kokonaan, sanoo tutkija ja yliopistonopettaja Noora Heiskanen Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitokselta. Hän tutkii väitöskirjassaan erityisesti erityistä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen asiakirjoja.

Lomakkeet ohjaavat kirjaamista

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen raportti nostaa esiin ongelmakohtia lasten varhaiskasvatussuunnitelmissa. Eniten puutteita oli lasten kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevien tavoitteiden sekä tavoitteiden saavuttamiseksi tehtävien toimenpiteiden kirjauksissa.

– Raportista näkyy, että prosessi on kesken. Tekemistä on vielä paljon.

Raportin mukaan niissä päiväkodeissa, joissa oli käytetty Opetushallituksen ohjelomakkeita, lasten vasut keskittyivät enemmän pedagogiikan kuin lapsen arviointiin, kuten tarkoitus on. – Lomakkeilla on ohjaava rooli. On tärkeää, mitä kysytään ja millainen painoarvo kysyttäville asioille annetaan. Jos lomakkeessa pyydetään kertomaan lapsen vahvuuksista, niistä kirjoitetaan. Mutta jos samassa yhteydessä pyydetään kertomaan myös tuen tarpeista, silloin tuen tarpeet vievät usein tilan vahvuuksilta.

Vasun keskeinen tarkoitus on nähdä lapsi yksilönä ja asettaa tavoitteita pedagogiselle toiminnalle.

– Kun lapsen tilannetta lähestytään tavoitteellisesti ja yksilöllisesti, miksi se tarkoittaisi vain ongelmiin keskittymistä? Ihminen on kuitenkin kokonaisuus: hänellä on myös vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita. Tavoitteet voisivat liittyä myös niiden vahvistamiseen.

Tavoitteet ja tukitoimet kirjataan yksityiskohtaisesti

Heiskanen pitää tärkeänä tavoitteiden kirjaamista mahdollisimman konkreetisti, jotta se tukisi toimintaa. – Jos puhutaan vain yleisellä tasolla: ”tuetaan”, ”autetaan” tai ”kannustetaan”, silloin on vaikea tietää, mitä käytännössä tarkoitetaan. Kannustaminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Mutta jos kirjoitetaan: ”näytän peukkua onnistuneen pukemisen merkiksi”, se on konkreetti kannustamisen keino. Sellainen on helppo toteuttaa arjessa. Lisäksi se auttaa myöhempää arviointia.

Lapsella on lakisääteinen oikeus tukitoimiin. Siksi tukikeinojen tepsivyyttä pitäisi arvioida ja pystyä myös muuttamaan, elleivät ne toimi. – Jos kirjoitetaan ”kannustetaan”, on vaikea arvioida, onko lasta oikeasti kannustettu. Mutta jos kannustus tarkoittaa peukun nostamista, on helpompi miettiä, milloin peukkua on nostettu. Tällöin myös vanhemman on helpompi hahmottaa, mitä kannustaminen tarkoittaa ja hän voi itse käyttää samoja keinoja. Tukemisessa vanhempien osallisuus on tärkeä juttu.

Heiskasen mukaan tukitoimien kuvaamisessa kannattaa mennä yksityiskohtiin. Entä sitten tuen tarpeet? Laki sanoo, että lapsen tuen tarpeet tulee kirjata, mutta missä määrin ne kirjataan? – Oleellisen huomaaminen ja keskeisen tuen tarpeen kirjaaminen vaatii pedagogista asiantuntemusta. Vaikka ongelmia ei enää samassa määrin kirjata vasuun, se ei silti vähennä tuen tarpeiden arvioinnin merkitystä. Vasun sisällön painotusta se kyllä muuttaa.

Mitä tapahtuu vasun laatimisen jälkeen?

Vasujen tekeminen vie aikaa, siksi niiden merkityksestä kannattaa Heiskasen mielestä keskustella ja keskittyä oleelliseen.

– Varhaiskasvatuksessa oleellista on se, mitä tehdään ryhmässä. Mitä ryhmän toiminnan suunnitteleminen lasten vasujen pohjalta tarkoittaa pedagogisessa toiminnassa? Minkälaisia asioita pitää lapsiryhmän tarpeista lähtien ottaa huomioon? Vasusta ei ole hyötyä, ellei sovita, mitä se tarkoittaa tiimin toiminnassa. Itsessään pelkän asiakirjan laatiminen ei vielä tue lasta ja hänen yksilöllisten tarpeidensa ottamista huomioon.

Heiskanen pitää tärkeänä, että kaikki tiimissä sitoutuvat siihen, mitä on sovittu lapsen tukemisesta ja siinä käytettävistä pedagogisista keinoista – oli lapsella sitten isompia tai pienempiä tuen tarpeita. – Jos tunnistetaan tuen tarpeet ilman, että siitä seuraa lapsen näkökulmasta mitään hyödyllistä, silloin siinä on leimaamisen vaara. Miksi viralliseen asiakirjaan kirjataan tuen tarve, ellei sen pohjalta suunnitella pedagogisia tukitoimia? Kaikella vasuun kirjoitettavalla pitäisi olla merkitys.

Seuraava kehittämisen kohde onkin Heiskasen mukaan pedagogisen toiminnan arviointi. – Vaikka pedagogiselle toiminnalle asetettaisiinkin tavoitteita, helposti arviointi kohdentuu kuitenkin lapseen. Pitäisi rohjeta arvioida pedagogista toimintaa: olemmeko tehneet niitä asioita, joita katsoimme parhaaksi tehdä. Ovatko pedagogiset ratkaisut toimineet? Jos vahvuuksia on kirjattu vasuun, hyödynnetäänkö sitä tietoa jotenkin? Esimerkiksi antamalla liikunnalliselle lapselle lisää mahdollisuuksia vahvistaa taitojaan?

Kysytään palautetta lapselta

Silloin kun lapsella on tuen tarve, Heiskanen suosittelee kysymään palautetta lapselta itseltään tukemiseen liittyvistä asioista. Voi kysyä esimerkiksi: ”huomasitko, että tulin viereesi, kun sinulla oli hankalaa? Auttoiko se sinua?” Tai jos on käytetty kuvia kommunikoinnin apuna, voi kysyä mielipidettä niistä.

– Haluamme ehkä suojella lapsia keskustelulta tuen tarpeesta, mutta lapset ovat viisaita. Kyllä he tietävät, missä tilanteissa eivät vastaa aikuisen odotuksia. Lapsen osallisuutta tukevaa toimintaa on keskustella haasteista hyvässä hengessä.

Heiskanen kannustaa näkemään arkisen vuorovaikutuksen merkityksen: niillä voi saada lapsen näkökulmasta arvokasta tietoa. Sitä tietoa voi kirjata ylös vasuun. – Jos lapsi ei puhu, palaute voi olla viittoma tai kuvan näyttäminen. Tällä saamme vahvistusta sille, tuemmeko lasta siten kuin hän itse kokee hyväksi. Lapsen haasteet ovat meille pedagoginen tehtävä, eivät ongelmia. Miten siis voimme auttaa häntä?

Lisätietoja

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016  toimeenpanon arviointi – raportti on ladattavissa TÄÄLTÄ

Noora Heiskasen blogikirjoitus aiheesta on TÄÄLLÄ

Teksti Tuija Siljamäki

Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen, Lastentarha 1/2019