Luottamusmies valvoo etujasi
Pääluottamusmiehellä on kolme tärkeää tehtävää. Hän valvoo työ- ja virkaehtosopimusten noudattamista, ratkoo erimielisyyksiä ja osallistuu työelämään liittyvään kehitystyöhön.
Pääluottamusmies Minna Paavolan puhelin soi haastatteluaamuna jo puoli seitsemältä. Yleensä hän pitää työpuhelimen suljettuna aamu kahdeksaan asti. Kun ihmisillä on hätä, he eivät muista katsoa kelloa. Paavolaa yritetään joskus tavoitella jo aamuyöstä.
Minna Paavola on toiminut kotkalaisten varhaiskasvatuksen opettajien pääluottamusmiehenä
jo kuusitoista vuotta. Hän on virkavapaalla päiväkodin johtajan työstä. Uusi kolmivuotinen pääluottamusmieskausi käynnistyi elokuun alussa.
Paavola valvoo, että sekä opettajat että esihenkilöt noudattavat työ- ja virkaehtosopimuksia. Hän kiertää päiväkoteja ja käy työpaikkakokouksissa haistelemassa tunnelmia ja katsomassa, miten esimerkiksi sak-työaikaa noudatetaan ja
varmistaa, että ylimääräiset vapaapäivät tulevat pidettyä. Valvonta tapahtuu hyvässä hengessä.
Yhteydenpito työpaikkoihin ja henkilöstön kuuleminen on pääluottamustoiminnan ydintä. Paavola toimii linkkinä työntekijän ja työantajan
välillä. Luottamusmiestoiminta onkin enenevässä määrin kehittämistä ja yhteistyötä. Pääluottamusmiehet ja luottamusmiehet edustavat työpaikoilla omaan ammattijärjestöönsä kuuluvia työntekijöitä. Mutta vain pääluottamusmies neuvottelee ja sopii palkka-asioista sekä
pitää yhteyttä poliittisiin päättäjiin yhdessä OAJ Kotkan paikallisyhdistyksen kanssa.
Paavola toimii Julkisalan korkeasti koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n kuuluvien henkilöiden pääluottamusmiehenä. Hänen
vastuullaan on 550 opetustoimen ja varhaiskasvatuksen opettajaa ja esihenkilöä. Paavolalla on apunaan kolme luottamusmiehinä toimivaa
opettajaa.
Tavoitteena työrauha
Pääluottamusmiehen tehtävä on selvittää ripeästi mahdolliset työnantajan ja työtekijän väliset erimielisyydet ja ylläpitää työrauhaa. Työntekijällä on oikeus ottaa työaikana yhteyttä luottamusmieheen työtä ja työsuhdetta koskevissa asioissa. Minna Paavolan puhelin soi ahkerasti.
”Kuuntelen, juttelen ja rauhoittelen. Pyrin selvittämään ongelmat nopeasti tai laittamaan edes viestiä, että asiaa hoidetaan.”
”Minuun otettaan yhteyttä esimerkiksi silloin, kun työajat eivät toimi, sijaisista on pula tai palkanmaksussa on virheitä. Kun puhelimeni soi,
kuulostelen, onko kyseessä asia, joka kuuluu pääluottamusmiehelle vai onko kyse työsuojeluasiasta, josta työsuojeluvaltuutettu vastaa. Valtuutetun vastuulla ovat työolo- ja ihmissuhdeasiat.”
Työsuojeluvaltuutetun tehtäviin kuuluu työolosuhteista huolehtiminen sekä työilmapiiriin liittyvät asiat. Pääluottamusmies vastaa edunvalvontaan liittyvistä asioista, kuten sopimus-, palkka- ja neuvotteluasioista sekä yhteistoimintalain piiriin kuuluvista asioista. Tarvittaessa pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu hoitavat asioita yhdessä.
Paavola pyydetään usein mukaan myös työterveysneuvotteluihin, vaikka se kuuluukin pääasiassa työsuojeluvaltuutetun tonttiin.
Pääluottamusmies tuntee työehtosopimukset ja osaa neuvoa esimerkiksi työaikaan ja vuosilomiin liittyvissä asioissa silloin, kun työntekijälle räätälöidään aiempaa lyhyempää työviikkoa.
Pääluottamusmiehet ja luottamusmiehet toimivat myös esihenkilöiden tukena. He kääntyvät luottamusmiesten puoleen esimerkiksi silloin,
kun sopimusten tulkinta takkuaa.
”Asioilla on aina kaksi puolta.”
Poliittista vaikuttamista
Pääluottamusmiehet ovat Kotkan kaupungin yhteistoimintaneuvottelukunnan sekä johtoryhmien jäseniä. He osallistuvat työpaikkakokouksiin ja palavereihin. ”Yhteistoimintaneuvottelukunnassa on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi talousarvioon.
Viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus aiottiin lopettaa Kotkassa, mutta saimme estettyä sen.”
Paavola muistuttaa, että pääluottamusmiehet kantavat suurta vastuuta siitä, että he palvelevat jäsenistöä parhaalla mahdollisella tavalla – ja että kaupungin tai kunnan rahat kohdistetaan oikein. Hänen pääluottamusmiesaikanaan opettajat on aiottu lomauttaa Kotkassa kolme kertaa, mutta Paavola on ”ampunut” yhteistyössä muiden luottamusmiesten kanssa tällaiset suunnitelmat alas.
Vaikuttamistyö on myös erimielisyyksien ratkomista. Minna Paavola on välillä lähtenyt neuvotteluista kannat kopisten. Hän ei siedä yhtään
epäasiallista puhetta tai käytöstä. Kokemus on kuitenkin tuonut malttia ja viisautta.
Teksti Tiina Komi Kuva Tapani Romppainen
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 13.1.2025
Työmarkkinapoliittisen työryhmän etäkokousTapahtuma | 14.1.2025
VOP26 -tapahtuman suunnitteluryhmän etäkokousTapahtuma | 14.1.2025
Puheenjohtajiston kokous