Onko varhais­kasvatuksessa ­sijaa ­herkkyydelle?

Osa lapsista kuormittuu herkemmin äänistä, valosta, liikkeestä j­a yleisestä ­hälinästä. Miten sensitiivisen lapsen yksilölliset tarpeet voi huomioida ryhmässä?

Kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi Erja Sandberg käyttäisi herkkä-­termin asemasta sanaa sensitiivisyys, kun puhutaan lapsesta, joka aistii ja lukee herkemmin ympäristöään. Hän ei käytä nykyään suosittua erityisherkkä-termiä.

”Se on enemmänkin yleisessä puheessa oleva termi, jolla yritetään kertoa ihmisen olevan ­herkkä monelle asialle.”

Sen sijaan aistiyliherkkyydelle on Sandbergin mukaan vahva tutkimusperusta.

”Aistiyliherkkyys kuuluu sensoriseen integraatioon eli aistitiedon käsittelyyn. Se on yksi kolmesta aistitiedon käsittelyn jaotuksesta. Kaksi muuta ovat aistialiherkkyys ja aistihakuisuus. Niillä kuvataan aistitiedon käsittelyä, miten se toimii ja millaisessa kokemusmaailmassa ihminen elää.”

Sandberg kertoo, että herkkyydet ilmenevät havaintokanavien eli aistien kautta.

”Saamme eri määrän tietoa, jota aivot käsittelevät. Toiset kokevat saamansa tiedot vahvemmin, toiset laimeammin. Osa ihmisistä kuormittuu aistitulvasta herkemmin.”

Varhaiskasvatuksessa myös henkilöstö antaa aistiärsykkeitä lapselle.

”Lapset tulisi kohdata yksilöllisesti, tämän herkkyydet huomioiden. Sensitiivisessä kohtaamisessa aikuinen huomioi omaa äänenpainoa ja voimakkuutta samoin kuin puheen ja liikkeiden nopeutta.”

Päiväkodissa on joskus vaarana lapsen leimaaminen ”herkäksi”, jolloin lapsi jää ryhmässä toisten jalkoihin. Sandbergin mukaan tämä on vahva yleistys, eikä pidä paikkaansa monissa tapauksissa.

”Osa lapsista reagoi hyvinkin vahvasti liialliseen ärsykemäärään. Varhaiskasvatuksen henkilöstön ammatillista osaamista on aistitiedon tunnistaminen ja lapsen yksilöllisyyden huomioiminen myös ryhmässä.”

Yksilöllisesti ­ryhmässä

Päiväkodin lapsiryhmässä voi olla monella eri tavalla herkkiä lapsia. Kuinka ryhmän toiminta tulee tuolloin suunnitella?

”Kaikissa ryhmissä on monenlaisia lapsia, joiden aistikokemukset ovat erilaisia. Tällöin voimme suunnitella pedagogisesti erilaisia tilanteita. Lapsen voi esimerkiksi ohjata leikkimään paikkaan, jossa ei ole niin paljon aistiärsykkeitä. Toimintaa voidaan muodostaa niin, että aikuinen tekee valinnan siitä, ketkä toimivat yhdessä. Aistihakuinen ja aistiherkkä lapsi vierekkäin toimimassa ei ole paras vaihtoehto.”

Erja Sandberg painottaa, että  on henkilöstön on ensisijaisesti kiinnitettävä huomiota omaan toimintaansa: miten he tuottavat aistitietoa lapsille omalla puheella, toiminnalla ja kehonkielellä, ja kuinka se vaikuttaa eri lapsiin.

Entä kuinka varhaiskasvatuksen opettaja voi tunnistaa oman herkkyytensä? Ja voiko herkän lapsen kohtaamisessa syntyä ongelmia, jos opettaja ei ole tiedostanut omaa herkkyyttään?

”Kaikki lähtee itsetuntemuksesta. Jotta opettaja voi ymmärtää lapsen aistimaailmaa, hänen tulee tiedostaa oma aistimaailmansa, esimerkiksi ärsykkeiden merkitys. Opettajan tulee ymmärtää aistien moninaisuuden kokeminen. Vain tällöin havahtuu pohtimaan asiaa lapsen näkökulmasta.”

Varhaiskasvatuksen opettajan tulee myös miettiä, millaista viestintää harjoittaa lapsen vanhempien kanssa.

”Sensitiivisyys myös asioiden kotiinpäin viestimisessä. Mitä kotiin kerrotaan ja miltä kannalta kerrotaan. Pidetäänkö aistimaailman kokemusta rikkautena vai vaikeutena. Tätä jokaisen varhaiskasvatuksen aikuisen tulee pohtia”, Erja Sandberg toteaa.

Liiallisen aistikuormituksen ­estäminen

Erityispedagogi Erja Sandberg pohtii, kuinka hyvin päiväkodeissa tiedostetaan tilanteita, joissa lapsi voi saada liiallista aistikuormittumista. Tällaisia tilanteita voivat olla muun muassa:

• Toisen lapsen kädestä kiinnipitäminen esimerkiksi leikissä tai parijonossa (epämiellyttävää jos lapsella on herkkä tuntoaisti)
• Käsienpesutilanteet (veden paine aiheuttaa huomattavan tuntoärsytyksen).
• Pukemistilanteet jos kaikki lapset ovat yhtä aikaa etsimässä vaatteitaan (tuntoaisti ja myös kuuloaisti ovat koetuksella).
• Työskentely esimerkiksi sormiväreillä/hiekalla/mullalla/vedellä (kädet saavat vahvan aistikokemuksen). Voi aiheuttaa itkuisuutta/kuormittumista, jolloin parempi keino on käyttää sivellintä tai lapiota, jolloin materiaaliin ei ole suoraa kosketusta.
• Vapaammat tilanteet esimerkiksi jumppasalissa tai pihalla, jossa ärsykkeiden määrä kasvaa. Henkilöstön ohjauksen merkitys korostuu.

Teksti anne tarsalainen kuvitukset eri shimatsuka

Artikkeli on julkaistu VOL-lehdessä 1/23.