Uusi johtajuuskulttuuri lisää hyvivointia
Hyvinkäällä käynnistynyt kahden johtajan yhteinen apulaisjohtajamalli on lisännyt päiväkodin johtajien ja henkilöstön työhyvinvointia. Apulaisjohtaja helpottaa johtajien työkuormaa.
Päiväkodin johtajat Tuija Mustonen ja Päivi Peltonen ovat helpottuneita ja iloisia siitä, että Hyvinkään kaupunki vakinaisti apulaisjohtajamallin. Aiemmin molempia painanut stressi siitä, etteivät he ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi, on vähentynyt huomattavasti. Heillä on yhteinen apulaisjohtaja, Heidi Husu, jonka vastuulla on muun muassa henkilöstön pedagoginen ohjaus.
Päiväkodin johtajat vastaavat edelleen pedagogisesta johtamisesta, mutta konkreettisen työn lapsiryhmissä työskentelevien tiimien kanssa tekee Husu. Näin johtajille jää aiempaa enemmän aikaa sekä henkilöstölle että hallinnollisille töille. Hyvinkään kaupunki vakinaisti tämän vuoden alussa kokeiluluontoisena hankkeena alkaneen apulaisjohtajamallin.
Aiemmin päiväkodeilla oli omissa lapsiryhmissään työskentelevät varajohtajat. Nyt jokaisella Hyvinkään kahdellatoista päiväkodin johtajalla on työparinaan toisen johtajan kanssa jaettu yhteinen apulaisjohtaja. Jokaisella kolmikolla on tiimissään myös oma konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Sekä Tuija Mustosen että Päivi Peltosen yksiköt rakentuvat useammasta toimipisteestä, joissa on yhteensä 16 ryhmää. Mustosen yksikköön kuuluu myös kaupungin avoin toiminta. Molemmilla on kolmisenkymmentä alaista. Heidi Husu työskentelee siis noin kuudenkymmenen henkilön apulaisjohtajana. Hän on molempien yksiköiden tavoitettavissa koko viikon, vaikka hänen työaikansa jakautuu selkeästi puoliksi molempien kesken.
”Yksi apulaisjohtajamallimme haasteista on itsensä johtaminen. Apulaisjohtajan on osattava rajata, organisoida ja johtaa omaan työtään”, Husu sanoo.
Vaikka kaikilla apulaisjohtajilla on samanlainen tehtävänkuva, jokainen johtajakolmikko on tehnyt oman sopimuksen sen mukaan, millaisia tarpeita yksiköillä on. Tammikuussa Mustonen, Peltonen ja Husu kirkastivat sopimustaan ja päättivät julkaista sen koko henkilöstölle, jotta kaikki tietävät, mitkä asiat kuuluvat apulaisjohtajan, mitkä taas päiväkodin johtajan vastuulle. Husu odottaa jo kiinnostuneena tapaamista muiden apulaisjohtajien kanssa.
”Voimme vaihtaa kokemuksia ja hyviä käytänteitä keskenämme.”
Vahvuutena pedagoginen ohjaaminen
Apulaisjohtajan työnkuva on erilainen kuin varajohtajan, jonka pääasiallinen tehtävä oli vastata lapsiryhmästä. Varajohtaja ei ollut niin vain irrotettavissa ryhmästä, vaikka hänellä olikin johtajuuteen liittyviä sovittuja tehtäviä.
Heidi Husun työajasta noin puolet menee pedagogiseen ohjaukseen ryhmissä. Hän nauttii työstään. Henkilöstö on ottanut hänet hyvin vastaan. He ovat onnellisia siitä, että päiväkodissa on joku, jolle on varattu erikseen työaikaa pedagogista ohjausta varten.
”Koen, että voin oikeasti tukea niin varhaiskasvatuksen opettajia kuin muutakin henkilöstöä heidän työssään. Se lisää henkilöstön jaksamista ja työhyvinvointia.”
Päiväkodin johtajankin sijaisuuksia tehnyt Heidi Husu laskee työskentelyn lasten kanssa yhdeksi työnsä parhaimmista puolista. Pitkän uran varhaiskasvatuksen opettajana aiemmin tehnyt Päivi Peltonen kertoo, että mitä pidempään hallinnollista työtä tekee, sitä kauemmas etääntyy siitä, mitä työ lapsiryhmässä oikeasti on.
”Heidin ansiosta pysyn nykyisin paremmin kärryillä siitä, mitä lapsiryhmissä ja tiimeissä tapahtuu. Hän palauttelee minua lapsiryhmän arkeen.”
”Kun ajattelee päiväkodin johtajan työnkuvaa, pitäisi olla superihminen, että pedagogisen johtajuuden lisäksi pystyisi vielä konkreettisesti auttamaan jokaista työntekijää neuvomalla ja antamalla vinkkejä. Vielä pari vuotta sitten varhaiskasvatuksen opettajana työskennelleen Heidin vahvuus on pedagogisessa ohjaamisessa”, Mustonen sanoo.
”Kaikki henkilöstöltä saamamme palaute jo hankkeen aikana oli positiivista”, Mustonen jatkaa.
Apulaisjohtaja sijaistaa tarvittaessa päiväkodin johtajia. Hän kehittää toimintakulttuuria yhdessä johtajien kanssa. Heidi Husu suunnittelee, arvioi ja kehittää, keskustelee työturvallisuuteen liittyvistä asioista turvallisuusvastaavien kanssa sekä osallistuu tarvittaessa vanhempien kanssa käytäviin vasukeskusteluihin. Husu vastaa työvuorojen suunnittelusta ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös uusien työntekijöiden perehdyttäminen yhdessä johtajan kanssa.
Sijaisten hankkimisesta vastaavat päiväkodin johtajat. Pula varhaiskasvatuksen opettajista näkyy ja tuntuu Hyvinkäälläkin. Tekemisen ja osaamisen volyymi on muuttunut. Henkilöstön perehdyttäminen vaatii aiempaa enemmän ohjausta ja konkreettista mallittamista.
Rakentavaa työparityöskentelyä
Peltonen kertoo apulaisjohtajan saamisen helpottaneen työtään. Nyt hänellä on myös työpari, jonka kanssa voi keskustella ja peilata asioita.
”Se on vähän erilaista kuin aikoinaan osana tiimiä työskentelevän varajohtajan kanssa keskusteleminen. Apulaisjohtaja pystyy katsomaan asioita ulkopuolelta, kun hän ei itse toimi lapsiryhmässä.”
Mustonen iloitsee siitä, ettei hänen tarvitse pitää mielessään kaikkea, koska hän tietää, että apulaisjohtaja huolehtii omalla vastuullaan olevista asioista.”Pedagogisen ohjaamisen luovuttaminen hänelle on todella iso helpotus, koska johtajana minun on vaikea löytää siihen aikaa. Aiemmin se oli lähinnä satunnaisia vierailuja ryhmissä.”
”Heidin varhaiskasvatuksen maisterintutkinto tuo lisäarvoa pedagogiseen kehittämiseen ja arviointiin”, Mustonen jatkaa. Riittääkö puolitettu apulaisjohtaja päiväkodin johtajille? Mustonen ja Peltonen vastaavat kuorossa, että riittää. Muutos aiempaan verrattuna on niin suuri, että molemmat ovat siitä onnellisia ja kiitollisia.”
Ainahan sitä voi haaveilla enemmästä, mutta tämä on todella hienoa jo näin. Tuntuu, että olen saanut paljon enemmän tehtyä kuin ennen ja stressi tekemättömistä töistä on vähentynyt”, Tuija Mustonen kertoo.
Teksti Tiina Komi Kuvat Nina Kaverinen
Artikkeli on julkaistu VOL -lehdessä 1/24.
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 13.1.2025
Työmarkkinapoliittisen työryhmän etäkokousTapahtuma | 14.1.2025
VOP26 -tapahtuman suunnitteluryhmän etäkokousTapahtuma | 14.1.2025
Puheenjohtajiston kokous