Varhaiskasvatuksen arviointi ja kehittäminen – sanoista tekoihin

Varhaiskasvatuksen kehittävä arviointi suuntaa tulevaisuuteen. Siihen, mitä voimme tehdä huomenna toisin.

Varhaiskasvatuksen arviointi on askarruttanut viime aikoina johtajia ja opettajia. Mitä se oikeastaan on ja miksi sitä tehdään? Miten se eroaa siitä, mitä varhaiskasvatuksessa on aina tehty?

Arviointiasiantuntija Janniina Vlasov Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksesta eli Karvista kertoo, että arviointi on varhaiskasvatustoimintaa koskevan tiedon systemaattista keruuta, analysointia ja tulkintaa.  Arviointi auttaa kehittämään varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ja vallitsevia toimintatapoja. Varhaiskasvatuksen arvioinnissa keskiössä on henkilöstön toiminta, ei lapsi.

– Ilman suunnitelmallista ja yhteisiin tavoitteisiin perustuvaa arviointia, kehittäminen saattaa pohjautua henkilöstön subjektiivisiin käsityksiin siitä, mitä arjessa tapahtuu.  Kulunutta viikkoa ja toteutettua toimintaa pohdittaessa huomio voi kohdistua satunnaisiin tai juuri sillä hetkellä ajankohtaisiin asioihin, joiden pohjaksi ei yleensä ole kerätty dokumentoitua tietoa.

Päivittäinen oman toiminnan ja pedagogisesti toteutetun työn reflektointi on tärkeä osa vasun mukaista kehittävää työotetta. Sen lisäksi tarvitaan systemaattista arviointia.

Tavoitteellista ja kehittävää

Suomessa arviointia ohjaa kehittävän arvioinnin periaate, jossa korostuu luottamus. Arviointia ei toteuteta vain arvioinnin itseisarvon vuoksi tai ulkopuolisia varten, vaan se kytkeytyy aina oman toiminnan kehittämiseen ja varhaiskasvatuksen laadun parantamiseen. Arviointitiedon keräämistä tärkeämpää on itse arviointiprosessi ja siitä seuraava kehittäminen.

Arviointi tarjoaa aina mahdollisuuden oppia jotain uutta. Siksi arvioinnin tekijät eivät katso vain taaksepäin vaan suuntaavat katseen tulevaisuuteen ja miettivät, mihin suuntaan he haluavat toimintaa kehittää.

Arviointia ei voi toteuttaa ilman yhteisiä tavoitteita. Osana varhaiskasvatuksen arvioinnin kehittämistehtävää Karvi on julkaissut asiakirjan, joka sisältää tutkimukseen perustuvaa tietoa varhaiskasvatuksen laadusta ja systemaattisen arvioinnin perusteista sekä 60 indikaattoria laadukkaan varhaiskasvatuksen ominaisuuksista. Indikaattoreita on kahdenlaisia. Varhaiskasvatuksen laatua kuvaavat rakennetekijät ja prosessitekijät on eroteltu toisistaan.

Indikaattoreissa varhaiskasvatukselle asetetut moninaiset tavoitteet on tiivistetty helposti hallittavaan ja ymmärrettävään muotoon. Indikaattoreissa kuvatut laadukkaan varhaiskasvatuksen ominaisuudet pohjautuvat laajaan tutkimustietoon sekä tietysti varhaiskasvatuslakiin ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin.

Systemaattisen arviointitiedon kerääminen edellyttää, että indikaattorit puretaan niitä tarkemmin määrittäviksi arviointiperusteiksi eli kriteereiksi. Kriteerit ovat selkeitä, varhaiskasvatuksen käytäntöjä mahdollisimman konkreettisesti kuvailevia väittämiä tai kysymyksiä, joiden pohjalta toimintaa voidaan arvioida.

– Varhaiskasvatuksen laadun arvioiminen ei ole niin vaikeaa kuin se ensi kuulemalta ehkä vaikuttaa, vakuuttaa Vlasov.

Nyt kunnissa ja yksiköissä tulee keskittyä luomaan varhaiskasvatuksen arvioinnille toimivat rakenteet. Esimiehen tehtävä on huolehtia siitä, että arvioinnille ja sen suunnittelulle varataan riittävästi aikaa. Arvioinnista on tehtävä systemaattista ja saatava arvioinnin rakenteet istumaan osaksi päivää. Arvioinnin on oltava johdettua ja tavoitteellista.

Laadun parantamista

– Arvioinnin logiikka aukeaa, kun varhaiskasvatuksen henkilöstö tutustuu laatuasiakirjaan, siinä esiteltyihin indikaattoreihin ja periaatteisiin.

Ryhmä, varhaiskasvatusyksikkö tai kunta tekee arviointisuunnitelman ja päättää, mitä arvioidaan ja miksi. Suunnitteluvaiheessa arviointiprosessiin osallistuva henkilöstö sopii yhdessä, milloin arviointia tehdään, kuka tietoa kerää ja miten se analysoidaan. Lopuksi he tekevät analysoidun arviointitiedon pohjalta johtopäätöksiä kehittämistyön avuksi. Näin saadaan luotettavaa tietoa siitä, mitkä ovat toiminnan vahvuuksia ja mitä tulisi vielä kehittää.

Esimerkiksi varhaiskasvatustiimi voi valita yhden tai useamman indikaattorin, jota he lähtevät arvioimaan. Ensin mietitään arvioinnin tavoite, joka voi perustua oman kunnan tai yksikön linjauksiin tai esimerkiksi lapsilta tai henkilöstöltä saatuun palautteeseen siitä, ettei joku asia toimi. Kun tavoite on selvä, tiimi valitsee siihen sopivan indikaattorin, jonka se purkaa auki kriteereiksi, joiden avulla voidaan todentaa, toteutuuko indikaattorin mukainen toiminta arjessa.

Esimerkiksi eräässä ryhmässä on päätetty kehittää ryhmäkohtaista arviointia. Koko varhaiskasvatusyksikössä yhteiseksi arvioinnin painopisteeksi on valittu ryhmän vuorovaikutus. Miten sitä lähdetään käytännössä toteuttamaan?

Ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja ja hoitajat tarttuvat Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset  -asiakirjaan. Sieltä he poimivat laatutekijän ”vertaisvuorovaikutus ja ryhmän ilmapiiri” ja kiinnittävät huomioita sitä avaavasta viidestä indikaattorista ensimmäiseen: ”Henkilöstö rakentaa myönteisen oppimisympäristön lapsille. Ryhmän ilmapiiri on turvallinen, lämmin, oppimaan innostava ja välittävä.”

– Varhaiskasvatuksen opettajan johdolla tiimi pohtii, miten he voivat arvioida näitä asioita ryhmässään. Millaisilla kriteereillä voidaan konkreettisesti arvioida sitä, onko ryhmän ilmapiiri lämmin ja turvallinen ja innostaako se lapsia oppimaan? Ryhmän pitää käydä myös arvokeskustelua siitä, mitä lämmin vuorovaikutus ja ilmapiiri tarkoittavat käytännössä.

– Yksi tämän indikaattorin pohjalta laadittu arviointikriteeri voisi olla, että ”ryhmämme kaikki työntekijät puhuvat lapsille lämpimästi ja kunnioittavasti”. Sen jälkeen henkilöstö voi arvioida, toteutuuko kriteeri arjessa vai ei.

Pitkäjänteistä kehittämistoimintaa 

Arviointi ei ole vain tiedon keräämistä vaan se on prosessi, johon liittyy useita erilaisia vaiheita. Kun tieto on kerätty, se pitää analysoida. Esimerkiksi tiimi voi analysoida aineiston yhdessä tiimipalaverissa ja keskustella, mitä se kertoo heidän omasta toiminnastaan, millaisia asioita tiimin täytyy lähteä kehittämään.  Näiden kehittämistavoitteiden pohjalta tiimi asettaa uudet tavoitteet toiminnalle. Kun uudet tavoitteet ovat tulleet osaksi toimintaa, on jälleen aika arvioida, millainen vaikutus näillä kehittämistoimenpiteillä on ollut.

– Arviointi on jatkuva sykli. Niin varhaiskasvatusyksikön kuin ryhmätasonkin arvioinnille on sovittava yhteiset toimintatavat ja rakenteet.

Laadun arviointiin liittyvä työ on pitkäjänteistä mutta normaalia varhaiskasvatuksen kehittämistä. Janniina Vlasov kehottaa pitämään arvioinnin toteuttamiseen liittyvät tavoitteet realistisina, jotta ne on mahdollista saavuttaa.

Karvi jatkaa edelleen koulutuksia eri puolilla Suomea arviointikulttuurin juurruttamiseksi. Keväällä käynnistyi uusi asiantuntijaryhmä, jossa laaditaan indikaattoreiden pohjalta arviointityökaluja varhaiskasvatuksen henkilöstön tueksi.

Arviointi on

• systemaattista ja suunnitelmallista, sillä on sovitut rakenteet
• tavoitteellista, kaikki sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin
• jatkuvaa
• johdettua
• kehittämiseen tähtäävää – tavoitteena on toiminnan jatkuva parantaminen

Teksti Tiina Komi

kuva Nina Kaverinen.

Artikkeli on julkaistu Lastentarha 3/19

Lähde: Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Karvi. Julkaisut 24:2018.