Ohita navigaatio

Varhaiskasvatuksen harjoittelupäiväkotitoiminnan kehittämiseen 1,2 miljoonaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seitsemälle varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta järjestävälle yliopistolle yhteensä 1,2 miljoonaa euroa harjoittelupäiväkotitoiminnan kehittämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan avustusten tavoitteena on toteuttaa vuosina 2019-2020 kokeiluja, jotka tuottavat malleja varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen kuuluvan harjoittelun kehittämiseksi.

Rahoitusta on myönnetty seuraavasti:

Helsingin yliopisto (suomenkielinen koulutus): 100 000 euroa

Helsingin ylipisto (ruotsinkielinen koulutus): 80 000 euroa

Itä-Suomen yliopisto: 200 000 euroa

Jyväskylän yliopisto: 230 000 euroa

Oulun yliopisto: 190 000 euroa

Tampereen yliopisto: 90 000 euroa

Turun yliopisto: 130 000 euroa

Åbo Akademi: 180 000 euroa

Rahoitettavilla kokeiluilla tuetaan varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen henkilöstön pedagogisen ja ohjausosaamisen sekä asiantuntijuuden uudistumista sekä yliopistoissa että harjoittelupäiväkodeissa. Kokeilun avulla tuotetaan malleja, jotka vahvistavat varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen kuuluvan harjoittelun ja sen ohjauksen laadun tutkimusperustaista kehittämistä.

Harjoittelupäiväkotien keskinäistä verkostoituminen lisää myös varhaiskasvatuksen kentän ja tutkimustoiminnan välistä dialogia. Tavoitteena on myös vahvistaa varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen yhteyksiä muuhun opettajankoulutukseen. Tiedotteen mukaan näin vahvistetaan lapsen koulutuspolun yhtenäisyyttä.

OKM:n tiedote on luettavissa täältä

 

Yhdistyksemme