Varhaiskasvatuksen opettajien koulutus on asiantuntijakoulutusta

Kasvatustieteen tohtori Päivi Kupila on nähnyt varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksen kehittymisen neljän vuosikymmenen aikana.

Päivi Kupila aloitti varhaiskasvatuksen opettajien kouluttajana 1990-luvun alussa Jyväskylän lastentarhanopettajaopistossa. Koulutusrakenteiden muutoksessa hän siirtyi vuonna 1995 yliopistokoulutukseen.

”Jyväskylän yliopistossa vierähtikin reilut parikymmentä vuotta, jonka jälkeen siirryin 2010 Tampereen yliopistoon, missä olin aluksi eri nimikkeillä kuten tutkija, yliassistentti, tutkijatohtori. Vuodesta 2013 alkaen olen toiminut yliopistonlehtorina, kunnes jäin eläkkeelle viime vuoden lopussa. Työyhteisöissä olen pitkään ollut myös esihenkilönä ja toiminut erilaisissa hallinnollisissa ryhmissä sekä useiden erilaisten tiimien, kuten Vaka-tiimin vetäjänä.”

Miksi varhaiskasvatuksen opettajat tarvitsevat mielestäsi yliopistotason koulutusta?

”Varhaiskasvatuksen opettajien koulutus on asiantuntijakoulutusta, jossa monitahoinen tietämys ja sen käyttäminen liitetään asiantuntijatoimintaan. Asiantuntijuuden kehittymisen ja osaamisen perustana on tieto ja tiedollinen osaaminen. Vahvan teoreettisen aseman turvin varhaiskasvatuksen opettaja kykenee kehittämään varhaiskasvatustyötään, työyhteisöään sekä varhaiskasvatusta laajemminkin. Teoreettinen tieto on myös asiantuntija-aseman legitimaatiota.”

”Varhaiskasvatuksen asiantuntijaksi kehittyminen sisältää teoreettisen varhaiskasvatustiedon hankkimista. Sen lisäksi se sisältää käytännöllisen tiedon hankkimista osallistumalla varhaiskasvatustyöhön varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä, kuten suorittamalla työssäoppimista, pedagogista harjoittelua päiväkodeissa.”

”Kolmannen asiantuntijuuden ulottuvuuden muodostavat itsesäätelytiedot ja -taidot, joihin reflektiivisyys kuuluu. Näiden tiedonlajien yhdistäminen joustavaksi toiminnaksi on asiantuntijuuden edellytys. Varhaiskasvatuksen yliopistotason koulutus vastaa asiantuntijakoulutuksen vaatimuksiin huomioimalla keskeiset asiantuntijuuden elementit.”

“Asiantuntijuus ei ole sellainen tila, jota voisi kuvata vaikka tiedon määrällä tai työuran pituudella. Sen sijaan sen kehittyminen on dynaaminen prosessi, joka edellyttää avointa suhtautumista eri tahoilta tuleviin haasteisiin. Asiantuntijuus kehittyy ja muokkautuu jatkuvasti työn ongelmia ratkaistaessa ja tutkiessa. Koulutus tukee opiskelijaa etsimään vaikutusmahdollisuutensa myös laajemmalla yhteisöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla.”

Miksi teoriaa (ja tutkimusta) tarvitaan?

”Varhaiskasvatustyö ja varhaiskasvatuksen ammattilaisen osaaminen rakentuvat pedagogiselle tiedolle. Pedagogiset perustelut löytyvät vahvan teoreettisen tietämyksen kautta. Varhaiskasvatustyössä onkin tärkeää osata huomioida tämän päivän tutkimustiedon mukaan keskeiset asiat. Ammattilaisella on hyvä olla tieto ajankohtaisista tutkimuksista, jotta osaltaan kykenee rakentamaan niihin perustuvaa laadukasta varhaiskasvatusta.

Varhaiskasvatuksen koulutus on pohja, jota on työelämässä edelleen vahvistettava teoreettisella tiedolla. Esimerkiksi tämän päivän aivotutkimusta lukiessa huomaa, miten paljon siitä on tullut viime vuosina uutta tietoa, sellaista, joka on tärkeää tietoa jokaiselle kasvattajalle ja opettajalle.

Teoreettisen pedagogisen koulutuksen saanut varhaiskasvatuksen opettaja on välttämätön pienten lasten kasvatuksessa ja opetuksessa. Vahva teoreettinen tietämys kasvatuksesta ja opetuksesta ja sen kautta rakentunut ja muodostunut pedagoginen näkemys on välttämätön perusta ammatilliselle osaamiselle. Monet asiat, kuten arjessa jatkuvasti läsnä oleva lasten ja heidän toimintansa tai leikin havainnointi perustuu teoreettiselle tiedolle.

Myös pedagogisten käytäntöjen kehittäminen perustuu tutkimukseen. Varhaiskasvatuksen opettajat ovat avainasemassa varhaiskasvatuksen toteuttamisessa eikä kelpoisuuksia saa alentaa. Varhaiskasvatuksen laatu säilyy ja vahvistuu yliopistokoulutuksen, teoreettisen koulutuksen kautta.

Suosittu blogisivusto, ́Tutkittua varhaiskasvatuksesta ́ on hyvä esimerkki siitä, miten tutkimustieto tuodaan ammattilaisen ulottuville ja hyödynnettäväksi.

Pedagogisten ­käytäntöjen ­kehittäminen ­perustuu ­tutkimukseen.

Miten vaka-opettajakoulutus on ­muuttunut vuosien saatossa?

“Työssäoppimisen (pedagogisen harjoittelun) käytännöt ovat olleet kehittelyn alla koulutuksen eri vuosikymmeninä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Tampereella kehitettiin aktiivisesti uudenlaista yhteistyömuotoa, seutukunnallista kumppanuuspäiväkotiverkostoa, koulutuksen tärkeäksi yhteistyötahoksi. Toiminta vakiintui nopeasti ja siitä tuli koulutuksen keskeinen kumppani paitsi työssäoppimisen, myös tutkimuksen näkökulmasta. Kumppanuusverkosto on tuonut koulutuksen ja kentän henkilöstöä saman pöydän ääreen ja tapaamiset ovat mahdollistaneet runsaan vuorovaikutuksellisen keskustelun, mikä on syventänyt yhteistyötä ja luonut yhteistä varhaiskasvatustyötä tukevaa toimintaympäristöä eri toimijatahojen välille.

Samaan aikaan kehitettiin paljon työssäoppimisen ohjausta järjestämällä kaikille työssäoppimista ohjaaville mentoreille mentorikoulutus. Mentorikoulutus muodostui ja vakiintui nopeasti tärkeäksi osaksi verkoston toimintaa. Mentorikoulutuksen aikana myös koulutuksen opettajat ja varhaiskasvatuksen opettajat tutustuivat toisiinsa. Laadukkaasta oppimisen ohjauksesta yhteinen asia.

Millainen olisi ihannetyöyhteisö vastavalmistuneelle varhaiskasvatuksen opettajalle? 

”Ihannetyöyhteisössä vallitsee vahva toisten osaamista kunnioittava kollegiaalisuus. Yhteisön jäsenet tunnistavat, kuinka heidän oma työnsä on kiinni muiden jäsenten toiminnasta. Toisten asiantuntijuus otetaan huomioon samalla kun on mahdollisuus tuoda oma asiantuntijuus esiin. Kaikki ryhmässä oleva tieto ja osaaminen on tärkeää saada yhteiseen käyttöön.

Yhteisön jäsenet ymmärtävät, että se mikä on hyödyksi itselle, on hyödyksi myös koko työyhteisölle ja päinvastoin. Eri katsantokannat huomioimalla ja niitä yhdistelemällä pystytään näkemään ratkaistava tilanne entistä kokonaisvaltaisemmin ja laajemmin ja ratkaisut perustuvat monenlaista asiantuntijuutta huomioivaan neuvottelevaan yhteistyöhön. Yhteisöön luodut käytännöt tukevat tiedon yhteistä rakentamista.

Yhteisössä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voidaan ja uskalletaan tuoda esiin omia ajatuksia ja puhutaan vaikeistakin asioista. Yhteisössä ovat toimivat ja selkeät työn rakenteet.

Pedagoginen asiantuntijuus ja identiteetin vahvistaminen ovat tärkeitä teemoja. Identiteetti edellyttää myös muilta ihmisiltä saatavaa tunnustusta. Identiteettiä ei löydetä toisista eristäytyneenä. Täten oma identiteetti, sen luominen ja ylläpitäminen riippuu ratkaisevasti dialogisista ja kannustavista suhteista toisiin. Tässä yhteisössä ne toimivat. Yhteinen dialogi rakentaa sellaista merkitystä, johon jokainen voi liittyä.”

Juttu on julkaistu VOL-lehdessä 1/2024.

Teksti Anne Tarsalainen Kuva Janne Renvall